Ilmainen toimitus yli 50€ tilauksille! Piilota tämä ilmoitus

Kun jäin koukkuun

Oncorhynchus Mykiss, rainbow trout eli kotoisasti kirjolohi on monelle suomalaiselle perhokalastajalle se yleisin saaliskala. Kirjolohi ei kuitenkaan luonnostaan ole tankkiautosta jokeen tai lampeen lykätty proteiini(ja rasva)-pakkaus vaan niitä löytyy ihan luonnostaan Tyyneen valtamereen laskevista vesistöistä pääasiassa Yhdysvaltain ja Kanadan länsirannikoilta. Natiivilla alueellansa kirjolohesta on kehittynyt valtavasti erilaisiin ympäristöihin sopeutuneita kantoja, joista kuuluisin ja tavoitelluin on tietenkin Steelhead. Steelheadhan on siis merivaelluksen tekevä rainbow trout. Toisin kuin meidän meri-, järvi- ja jokitaimenet, Steelhead ei tietääkseni juurikaan risteydy paikallisten rainbow trouttien kanssa, vaan elää omaa elämäänsä ja häätää mahdolliset paikalliset pois häiritsemästä kutua. Steelheadin poikaset lähtevät paikallisten mukaan aina merelle ja rainbow:t jäävät jokeen.

Rainbow Trout

Kirjo ei itselleni ole ikinä ollut mikään mieluisin ja tavoitelluin saalis, mutta vuotuisten Kanadanmatkojen yhteydessä siihen on tullut kosketusta enemmänkin. Pääasiassa reissumme ovat kohdistuneet aina paikallisten lohilajien pyyntiin, mutta tarpeeksi kauan kun kuuntelee paikallisten kalamiesten Steelheadhehkutusta niin onhan sitä pakko itsekin päästä kokeilemaan. Steelhead on rainbow:n tapaan kevätkutuinen kala ja suurin osa nousee jokeen talven ja kevään aikana ja huhti-toukokuussa tapahtuvan kudun jälkeen palaavat mereen, toisin kuin paikalliset lohet, jotka kuolevat kudun jälkeen. Osa Steelheadeista kuitenkin nousee jokiin jo kesällä, tai aikaisin syksyllä. Näistä kaloista käytetään nimitystä Summer run Steelhead. Summer run -kalat ovat yleensä hieman pienempiä kuin keväällä nousevat serkkunsa ihan jo pelkästään sen takia, että ne viettävät vähemmän aikaa meressä tankkaamassa ja lähtevät kutureissulle hieman varastaen. Summer runit siis saattavat joissain tapauksissa nousta jokeen jo toukokuun lopussa, viettäen koko kesän, syksyn, talven ja kevään joessa huipentuen huhti-toukokuun kutuun. Se on melko pitkä aika viettää joessa ilman ruokaa. Niinpä Steelheadit ovatkin muista merivaelteisista lohikaloista poiketen myös “aktiivisesti” ruokailevia. Aktiivisesti on sen takia heittomerkeissä, että Steelheadia et löydä ajamassa pikkukaloja takaa herkuttelumielessä, mutta ne selvästi syövät jotain hyönteisravintoa, jota virta mukanaan tuo.

22166406544_8ae99d020e_k

Summer run Steelheadin kalastus alkoi kiinnostamaan itseäni lähinnä oppaamme Perryn hehkutukseen kyllästyttyäni, ja pyysin häneltä mahdollisuutta viedä meidät onkimaan näitä myyttisiä olentoja. Hieman mittakaavaa selventääkseni, erääseen jokeen, jota olemme kalastaneet useampana vuotena nousee vuosittain kuningaslohia (chinook, spring, king) n. 50-100 000, hopealohia (coho) n. 50 000, koiralohia (chum) n. 50 000, punalohia (sockeye) n. 500 000-1 000 000 ja kyttyrälohia (pink, humpback) toiset saman verran. Steelheadia sen sijaan tämä liru saattaa saada virtoihinsa parhaina vuosina 200-300 kpl. Kyseiseltä joelta onnistuin lohenkalastuksen sivutuotteena yhden pienen Steelheadin saamaan, mutta varsinainen Steelhead-kalastus on asia erikseen.

Perry suostui viemään meidät eräälle hyvin tarkkaan varjellulle joelle, jonne hän ei kuulemma vie kuin tutuimpia ja luotettavimpia asiakkaitaan. Otimme kunnian vastaan ja lupasimme olla hiiskumatta paikan nimeä kenellekään. Taktiikkamme oli seuraavanlainen: yksi kalastaa pintasiimalla ja pintaperholla, HEP! tämä on minun juttu!, toinen kalastaa pintasiimalla ja “damp”, eli “kostealla” perholla, perholla, joka juuri ja juuri uppoaa pintakalvon alle, ja kolmas ukko “ruoppaa” kevyellä uppokärjellä. Pintaperholla kalastava heittää kaikki paikat aina ensin, että kalat häiriintyisivät mahdollisimman vähän.

Suunnitelman läpikäyntiä

Könyämme Perryn Pick-Upin kyydistä alas ja lähdemme pelipaikoille. Joki virtaa ihan lähellä tietä, mutta tiheän sademetsän takia rantaan rämpimiseen menee n. 15 minuuttia. Omille pintaperhoilleni Perry naurahtaa ja kertoo niiden olevan aivan liian isoja. Ei ei ei. #6-koukku on kuulemma ihan maksimi. Vinkistä vaari ja hänen rasioilleen. Siiman päähän valikoituu #8 Elk hair Caddis. Perukekin on kuulemma aivan liian lyhyt, 20 jalkaa on sopiva kun kalastaa pinnasta. Jaahas. Loivassa kulmassa pitkää heittoa, se on kuulemma pintaperhokalastajan avain onneen. Jotenkin olin kuvitellut homman toimivan enemmänkin niin, että heitetään jyrkässä kulmassa poikkivirtaan ja annetaan perholle vauhtia pinnassa, mutta ei. Perho pitää saada kalan “ikkunaan”, ja koittaa roikottaa sitä siinä kauemmin kuin uskoisi. Ensimmäiset pari runia menevät opetteluun kaikilla ja opas korjaa virheitämme heittämisessä ja varsinkin uittamisessa. Kolmas paikka on hyvin mitäänsanomaton koski, jossa vastarannan penkan alla siintää komeita peilejä, joista voisi kuvitella löytävänsä upean taimenen. Houkuttelevia tinselipeilejä. Lähden kalastamaan huomattavan ylhäältä, että saan roikotettua perhoa näissä ikkunoissa mahdollisimman huolellisesti. Joki ei ole iso, ehkä n. 15-20 metriä leveä, mutta voimakas virta tekee uittamisesta hankalaa.

Steelhead run parhaasta päästä

Muutaman turhankin lähelle rantapenkkaa osuneen heiton seurauksena pari perhoani koristaa nyt joen rantakasvillisuutta, mutta pikkuhiljaa alkaa onnistumaan. Saan perhot laskeutumaan juuri sinne minne haluan, mutta kalaa ei kuulu. Perry kahlaa viereeni ja antaa uuden perhon. Ihmettelen tätä otusta hetken ja sidon sen siimaani. Kerrankin se ensimmäinen heitto lähtee hyvin, ja perho sujahtaa oksien välistä oikeaan peiliin. Heti kun perho tippuu veteen, huomaan kuinka rantamatalasta lähtee suuri hahmo seuraamaan pinnassa viistävää vanaa. Suuri koukkuleukainen koiras, jolla on selkeä ruusunpunainen juova kyljessään. “Nyt rauhassa, nyt rauhassa” hoen mielessäni kun näen kalan edelleen seuraavan perhoani. Juuri kun kala avaa suunsa perhon kohdalla, viistää se kovempaan virtaan ja kala kääntyy takaisin. En edes päästä kirosanaa suustani, sillä adrenaliini virtaa niin voimakkaana, etten voi muuta kuin hymyillä ja täristä innostuneena. Arviolta vajaa metrin mittainen Steelhad nousi pintaperhooni ja oli aikeissa ottaa sen. Todellista kokoa on tietysti vaikea arvioida ja muistoissa se on todennäköisesti vain kasvanut, mutta kookas se oli. Perry huutaa rannalta ja kehottaa minua hakemaan häneltä uusi perho. Hän kutsuu minut rantaan siksi, että haluaa rauhoittaa kalaa hetkeksi ennen kuin sille heitetään uudestaan.

Juuri kun olen päässyt kahlaamaan uudestaan pelipaikoille, ylävirrasta kuuluu huuto “Fish”. Käännyn ja huomaan Pekan siiman vilistävän alavirtaan. Suunnilleen itseni kohdalla kala käy muljuamassa pinnassa ja lähtee takaisin ylävirtaan. Pari hyppyä ja takaisin alas. Perry nauraa rannalla kun ukko kahlaa keskellä jokea puoliksi paniikissa elämänsä kala siiman päässä. Suurimman paniikin aiheuttaa keskellä peruketta oleva valtava syherö, joka näyttää siltä, että se takertuu hetkenä minä hyvänsä pohjakasvillisuuteen tai kiviin. Muutamaa hyppyä ja syöksyä myöhemmin menen auttamaan kalan rantautuksessa. Pekan ensimmäinen Steelhead on tosiasia. Upea koiras, joka venyttää mittaa 80cm lukemaan. Upea, upea kala. Parin valokuvan ja elvytyksen jälkeen kala jatkaa matkaansa ja Pekka vetäytyy kivelle mietiskelemään ja korkkaa oluen. Mitä juuri tapahtui? Ikinä en ole ollut yhtä iloinen toisen saaliista. Tämä oli itsellenikin hyvin merkityksellinen kala. Vapautuksen jälkeen Perry kertoo, ettei ole koskaan kalastanut näitä runeja siten, että olisi jäänyt ilman kalaa. Ei vaan kehdannut kertoa sitä etukäteen.

22396938219_8d1f4bc140_k

Tyytyväinen saamamies ansaitulla tauolla
Tyytyväinen saamamies ansaitulla tauolla

Jätämme tämän paikan ja palaamme autolle lounastamaan. Kaikilla tärisee kädet ja adrenaliini virtaa vieläkin. Päivä on jo tähän mennessä menestys. Lounaaksi tuttuun tapaan savustettua Sockeyeä ja peuramakkaraa, Perry osaa kestitä vieraitaan. Hetken rauhoittumisen aikana hän kertoo kaikki tekemämme virheet ja piristää tunnelmaa tuttuun tapaan: “see, it can’t be difficult if even you guys can catch some”. Dodgella muutama kilometri ylävirtaan ja taas on uudet pelipaikat hollilla. Tämä paikka kulkee nimellä Cougar Pit, sillä siellä Perry on kertomansa mukaan joutunut puuman hyökkäyksen kohteeksi, selviten kuitenkin ehjin nahoin. Voin hyvin kuvitella kuinka helposti nuokin valtavat kissat piileksivät rantoja koristavassa sademetsässä. Ihminen on melko helppoa riistaa lähes 100-kiloiselle kissaeläimelle, joka on varustettu veitsenterävin hampain ja kynsin. Päätämme edetä seuraavasti: Pekka lähtee kalastamaan alavirtaan muutamaa syvempää paikkaa ja me lähdemme Perryn ja isäni kanssa ylävirtaan.

22800433471_572eeb7689_k

Aloitan kalastuksen lupaavan näköiseltä niskalta, josta Perry on kuulemma koukuttanut yhden isoimmista kaloistaan. En usko, että tällä vedenkorkeudella siinä majailee niin isoja, mutta pienempikin kelpaa. Pinturini viistää tasaista niskaa houkuttelevasti, mutta kaloja, jos niitä siellä on, ei näytä kiinnostavan. Niska on niin matala, ettei sitä voi uppoperholla heittääkään, joten siirrymme suosiolla hieman ylemmäs, jossa isäni pääsee heittämään kovaan kuohuun. Joki on tällä kohtaa enää noin 10m leveä, mutta virta on todella voimakas. Uppoava kärki saa perhon juuri ja juuri pinnan alle, mutta virta pitää huolen siitä, ettei se yllä lähellekään pohjaa. Vastarannan puut saavat taas koristetta kun isäni heitto karkaa käsistä. Uusi perho siimaan ja narut veteen. Perry kehottaa heittämään suuren kiven taakse jäävään akanvirtaan, josta on aiemminkin tullut kalaa. Juttelemme niitä näitä kun kuuluu rauhallinen toteamus: “I think I have a fish on”. Siima on kireänä ja samassa kaunis Steelhead hyppää ilmaan. Totta tosiaan, faijalla on Steelhead siiman päässä! Kovan virran takia väsytys on haastavaa, mutta Perryn neuvojen ansiosta isäni saa kalan nopeasti rantakivien suoaan rauhallisempaan virtaan ja saan pyrstöstä kiinni. N. 65cm kaunista naaraskalaa. Samassa huomaamme, että isäni peruke on vain n. 25cm pitkä. Ilmeisesti peruke oli katkennut puusta rykimisen seurauksena läheltä siiman kärkeä, eikä isäni ollut huomannut sitä ja oli innoissaan vaan sitonut uuden perhon siimaan. Kai sen näinkin voi hoitaa? Steelheadin voi nähtävästi saada, vaikka peruke olisi naurettavan lyhyt, tai siten, että keskellä peruketta on valtava solmu.

Isäukon ensimmäinen

Muutaman valokuvan jälkeen päätämme, että on aika mennä katsomaan miten Pekalla kulkee ja lähteä pikkuhiljaa jo autolle. Nopeasti se aika menee kun on hauskaa. Pekka hehkuttaa kalastamiaan paikkoja, mutta ei ole saanut siiman päähän toimintaa. Perry vakuuttaa, että ne ovat yhdet hänen suosikkiruneistaan, ja todella harvoin joutuu lähtemään niiltä paikoilta ilman tapahtumia. Nyt kuitenkin päätämme, että tältä päivältä saa riittää ja siirrymme autolle purkamaan mietteitä. Koko matka kämpille menee päivää kehuessa ja Perryä kiitellessä, kaikkien odotukset ylittyivät monin verroin, sillä olimme asennoituneet pyytämään tyhjää. Perry oli kuitenkin mies paikallaan ja osasi viedä meidät juuri oikeille paikoille, oikeaan aikaan. Nostan hattuni päästä kaikille ammattitaitoisille oppaille. Ei näille jätkille (ja mimmeille) turhaan makseta.

22775553022_17b14bd874_k

En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa. Vaikka itse jäinkin kyseisenä päivänä ilman kalaa, oli päivä ylivoimaisesti hienoin siihenastisen kalastusurani aikana. Steelhead ei suotta ole hehkutettu kala. En sanoisi sen olevan mitenkään ylitsepääsemättömän loistava taistelija verrattuna muihin lohikaloihin, mutta kalastusmuotona kesäinen Steelheadin onginta voittaa omissa kirjoissani kaiken muun kohdalle tulleen. Tätä täytyy saada lisää!

22167900163_1791d93e09_k