Hae tuotemerkkejä:

Perhokalastuksen ABC – Opas aloittelijalle

Artikkelin sisällysluettelo – siirry kohtaan:

Perhokalastus on mahtava tapa päästä nauttimaan luonnosta. Sitä voi harrastaa niin joilla, järvillä kuin merelläkin, joten lajin aloittaminen harvoin jää asuinpaikkakunnan sijainnista kiinni. Kalasto, joka on saavutettavissa perhovälinein, on käytännössä yhtä laaja kuin kirjoista löytyvä Suomen kalasto. Saaliskalojen kirjoon vaikuttaa tietenkin paikka, jossa kalastaa ja välineet, joita käyttää. Variaatioita on siis loputtomasti, mikä perhokalastuksesta tekeekin juuri niin hienoa. Jokainen löytääkin varmasti sen itselleen sopivimman paikan, välineet ja kohdekalan, jota tavoitella.

Lukuisista variaatoista johtuen, perhokalastus saattaa tuntua vasta-alkajasta loputtomalta tiedon ja käsitteiden suolta. Sitä varten avaankin tässä perhokalastuksen perusteita. Tietyt perusasiat opettelemalla aloittaminen ja harrastuksen kehittäminen helpottuu merkittävästi. Uskokaa pois, monet ovat käyneet saman, epätoivoiselta tuntuvan aloitusprosessin läpi ja alussa helposti saatavilla ollut tieto olisi helpottanut asioita huomattavasti.

Kuvitellaan hypoteettinen tilanne: Kalle Kalastaja on nähnyt televisiossa ohjelman perhokalastuksesta ja innostuu aiheesta. Kalle asuu Helsingissä ja on kalastanut vain satunnaisesti kavereiden kanssa vuosittaisella mökkireissulla. Ohjelmassa kalastettiin taimenta pintaperholla Ruotsalaisella kirkasvetisellä joella. ”Eihän Helsingissä voi kokea mitään tuollaista” mietti Kalle. Hän päätti kuitenkin lähteä läheiseen perhokalastukseen keskittyneeseen erikoisliikkeeseen. Sieltä hän varmasti saisi asiantuntevaa palvelua.

Liikkeessä myyjä kertoo kaikista perhokalastukseen sopivista kohteista, joita Helsingistä 50km säteellä löytyy. On merenrantaa kilometreittäin, erilaisia jokikohteita ja lampia sekä järviä. Paikasta riippuen kohdekalat vaihtelevat taimenesta haukeen ja kaikkeen siltä väliltä. Jokaiselle paikkatyypille ja kalalajille on tarjolla juuri tarkoitukseen sopivat välineet. Kalle ahdistuu kaikesta siitä tiedon määrästä, mutta asiantunteva myyjä huomaa tilanteen ja ehdottaa kompromissiratkaisuksi 5 luokkaista ja 9 jalkaista (5# 9’) settiä. Sillä kattaa suurimman osan erilaisista tilanteista ja on hyvä setti aloittaa harrastus.

Perhokalastusvälineissä käytetään AFTM-luokitusta kuvaamaan kuinka raskaista välineistä on kyse. Siiman AFTM-luokitus saadaan selville punnitsemalla heittopään ohuen kärjen, eli tipin jälkeiset 10 jaardia (9,14m). Luokat merkitään #-merkillä ja skaala on Suomen vesillä käytettävissä välineissä yleensä 0#-12# välillä (0# kevein ja 12# raskain). Kallen valitsema 5#-setti on perinteinen luokka kirjolohen ja taimenen kalastukseen keskikokoisilla joilla tai lammilla. AFTM-luokituksen käyttäminen ei ole enää kiveen hakattua, vaan eri merkit luokittavat välineitään omien mieltymystensä mukaan. Nyrkkisääntönä kuitenkin voi edelleen pitää sitä, että samaa luokkaa olevat välineet toimivat keskenään (etenkin saman valmistajan tuotteiden ollessa kyseessä). Välineistä on kerrottu lisää täällä.

Perhokalastuksessa heittäminen on suuressa roolissa, joten setin valittuaan Kalle sai vielä vinkit heittämisen perusteista. Virvelillä kalastettaessa, heitetään viehettä, jonka paino määrittää kuinka helposti ja pitkälle heitto lentää. Perhokalastuksessa sen sijaan täytyy ajatella, että perhon sijasta heitetään heittosiimaa. Koska perhot ovat pääasiassa todella kevyitä, heittämiseen vaadittava paino on heittosiimassa itsessään. Heittosiimat vaihtelevat keskenään sekä painon, kartioinnin että uppoavuuden osalta.

Tarpeellisimmat ja monikäyttöisimmät heitot ovat yliolanheitto sekä rullausheitto. Yliolanheitto on nimensä mukaisesti olan yli tapahtuva heitto, jossa siiman on tarkoitus pysyä koko heiton ajan ilmassa. Heitto vaatii paljon heittotilaa, mutta toisaalta se on hyvä tapa kuivata mahdollisesti kastunutta pintaperhoa. Yliolanheitto on helpoin tyyli heittää pitkälle ja se sopii hyvin merellä ja järvellä tapahtuvaan kalastukseen, sekä joella heittotilan sen salliessa. Rullausheitossa siima tuodaan kropan vierelle, josta se heitetään veden kitkaa apuna käyttäen. Rullausheitto ei vaadi paljoa takaheittotilaa, joten se on omiaan jokikalastuksessa ja muissa tiukoissa paikoissa.

Nyt kun setti on kasassa, tarvitaan tietysti myös perhoja. Vaihtoehtoina on sitoa perhot (perhoista lisää perhot-osiossa) itse, joka on perhokalastajien keskuudessa todella yleinen käytäntö, tai ostaa perhot joko liikkeestä tai yksityisiltä toimijoilta. Kalle kokee olevansa liian kiireinen aloittamaan perhonsidonnan, joten hän ostaa sopivan aloituspaketin perhoja, josta löytyy sopivia käytettäväksi lähijoilla. Paketti sisältää liitsejä kirkkaissa väreissä, nymfejä ja pupia luonnollisemmissa väreissä sekä striimereitä jäljittelemään pikkukaloja.

Kotiin päästyään Kalle alkaa tutkailla käytännön asioita liittyen perhokalastuskohteisiin. Merellä ja suurimmaksi osaksi järvillä tapahtuvaan perhokalastukseen tarvitaan ainoastaan kalastonhoitomaksu. Siirryttäessä erilaisiin koski- ja istutuslampikohteisiin tarvitaan kalastonhoitomaksun lisäksi paikallinen lupa. Paikallisen luvan voi ostaa paikasta riippuen kännykällä, paikallisesta kioskista tms. tai netistä. Eri paikkojen erilaisista lupakäytännöistä löytää tietoa netistä. Usein erillisluvan vaativissa kohteissa myös paikalliset kalastussäännöt (esim. ala- ja ylämitat, kalakiintiöt, välinerajoitukset) ovat hieman valtion vastaavista eriäviä, joten paikallisiin sääntöihin on syytä tutustua erityisellä huolella aina uudelle paikalle mentäessä.

Perhonsidonta

Perhonsidonta on iso osa perhokalastuksen viehätystä. Kalan saaminen antaa totta kai hienoja elämyksiä, mutta entistä paremmalta se tuntuu, jos kalan huulessa on itse, juuri ottihetken olosuhteisiin sidottu perho. Reissujen fiilistely porukan kesken perhoja sitoen ja juonia kalojen päänmenoksi punoen on sekin mahtava osa harrastusta. Suosittelenkin siis lämmöllä perhonsidonnan aloittamista!

On tiettyjä asioita, joita kannattaa miettiä perhonsidontaa aloittaessa. Ensimmäinen vaihe on materiaalien hankinta. Monet ostavat marketista ’’materiaalit perhonsidonnan alkeisiin’’ –tyylisen pakettiratkaisun. Näissä seteissä on kuitenkin usein juuri sinun sidontaa ajatellen täysin turhia materiaaleja ja sieltä saattaa myös puuttua jotain oleellista. Materiaalit seteissä on lisäksi usein suhteellisen huonolaatuisia. Markettiseteistä löytyy kyllä kattavasti tarvittavat työkalut, mutta myös niiden laadussa on toivomisen varaa. Halvalla perhonsidontasetillä pääsee kyllä alkuun, pääsin itsekin sellaisella alkuun, mutta uusien hankintojen aika saattaa tulla vastaan heti siirryttäessä Red Tagista monimutkaisempiin perhoihin.

Kuten siimaa, vapaa yms. hankkiessa, myös perhonsidonnassa kannattaa luottaa erikoisliikkeiden henkilökuntaan. Erikoisliikkeillä saattaa olla itse kasattuja settejä sidonnan aloittamiseen, jotka ovatkin sitten jo asia erikseen. He varmasti myös auttavat rakentamaan jokaisen asiakkaan tarpeiden ja halujen mukaisen aloituspaketin, josta saa sidottua tarvittavat perhot, ilman, että maksaa turhaan täysin tarpeettomista materiaaleista.

Jos ei kuitenkaan ole jostain syystä mahdollisuutta vierailla alan erikoisliikkeessä, onnistuu materiaalien hankinta helposti myös kotisohvalta. Näin Internetin aikana meillä perhonsitojilla on nimittäin helpot ajat. Lähes jokaisen hiemankaan tunnetumman perhon reseptit ovat helposti parin klikkauksen päässä saatavilla ja Perhokalastus.fi :n kaltaisia perhonsidontaan keskittyviä nettikauppoja on useita. Näin ollen, ei tarvitse olla kokemusta perhonsidonnasta lainkaan, tilatakseen netistä sopivan paketin materiaaleja. Tämä tietysti vaatii hieman tietämystä perhoista, jotta osaa päättää haluamansa perhot, joihin materiaaleja on hankkimassa.

Materiaalit on haalittu kasaan ja kasa paljaita koukkuja makaa pöydällä. Sormi menee suuhun. Huoli pois. Myös tässä kohtaa saat kolme vaihtoehtoa. Kehityksen nopeuden kannalta ehdottomasti paras on hakeutua fiksumpien seuraan. Jos olet kaveripiirisi pioneeri ja lähtenyt rohkeasti ensimmäisenä perhonsidonnan maailmaan, ei ehkä ole ketään, jolle rimpauttaa ja jonka kanssa järjestää sidontailtamaa. Tässä tapauksessa kannattaa kääntyä paikallisen perhokalastusseuran tai –kaupan puoleen. Kummastakin löytyy varmasti intohimoisia ja taitavia perhonsitojia, jotka järjestävät kursseja vasta-alkajille sekä kokeneemmille. Kurssit saattavat olla maksullisia, mutta raha ei varmasti mene hukkaan. Parhaassa tapauksessa taitojen karttuessa illan aikana myös kala- tai sidontakaverisuhteita saattaa syntyä ja sehän on tämän homman suola.

Toinen vaihtoehto on kahlata läpi kirjastot ja netti erilaisten perhonsidontaoppaiden ja vaihe-vaiheelta –kuvien toivossa. Tehtävä on helppo on sillä kummastakin löytyy useita aiheeseen hyvin johdattavia oppaita. Netissä kuvien laatu totta kai vaihtelee laidasta laitaan, mutta parhaimmillaan ohjeiden toteutukseen on käytetty runsaasti aikaa ja sitojana on maailmanmestaruus-tason sitoja. Kuvien ja kirjojen etuna on omassa tahdissa ja omaan aikaan harjoitteleminen. Kuvista opetellessa suurin ongelma on materiaalien määrien hahmottaminen. Oikeiden materiaalimäärien oppiminen vaatii vain toistoja ja silmän harjaannuttamista.

Kolmas vaihtoehto on tutkia perhoja ja monistaa niitä omin avuin ilman sen kummempia reseptejä tai vain sitoa täysin oman mielen mukaan. Jokaisessa tavassa on omat hyvät ja huonot puolensa.

Tässä vielä suuntaa antavia esimerkkejä minkälaisia perusmateriaaleja kannattaa hankkia kutakin perhotyyppiä ajatellen. Luetellut materiaalit muodostavat hyvän pohjan kyseisille perhotyypeille, mutta eivät tietenkään riitä kattamaan jokaista perhotyypin reseptiä. Oman kalastuksen ja perhonsidonnan kehittyessä alkaa muodostua käsitys omassa käytössä toimivista perhomalleista ja niihin tarvittavista materiaaleista, jonka myötä perhonsidontalaatikkoaan voi alkaa täyttämään muillakin materiaaleilla. Mainittujen materiaalien lisäksi tarvitaan lakkaa tai pikaliimaa viimeistelemään perhojen päät. Klassiset streamerit ja levysiipiset perhot ovat jätetty listasta pois, sillä ne ovat varsinkin aloittelijalle haastavahkoja sidottavia.

 

Pinturit

  • Laadukas, pintaperhojen sitomiseen (jäykät ja lyhyet siikaset) tarkoitettu kukon niska/satula (ruskea, grizzly, musta)
  • Hienojakoisia pintaperhodubbingeja (ruskea, harmaa, musta)
  • Peurankarvaa (luonnollinen)
  • CDC-höyheniä (harmaa, oliivi, musta)
  • Riikinkukon siikasia
  • Foamia
  • Kierrelankaa (kulta, hopea)
  • Ohutlankaisia suora-/alasilmällisiä koukkuja (#20-#8)
  • Polypropyleeninauhaa (valkoinen, oranssi)
  • Sidontalankaa (ohut 16/0 + paksumpi 8/0 peurankarvan sitomiseen)

 

Uppoperhot

  • Kukon niska (pidemmät ja pehmeämmät siikaset kuin pinturiniskoissa) (musta, ruskea + liitseihin sateenkaaren kaikki värit)
  • Riikinkukon siikasia
  • Marabouta (kaikki sateenkaaren värit + musta)
  • Villalankaa (punainen, musta, vihreä)
  • Kierrelankaa (kulta, hopea)
  • Kuulapäitä (messinki, värjätyt)
  • Normaali- tai paksulankaisia alasilmällisiä koukkuja (#14-#6)
  • Sidontalankaa (12/0-6/0)

 

Larvat, pupat ja nymfit

  • Valikoima jänisdubbingeja (harmaa, oliivi, musta, ruskea + kirkkaat iskupisteeksi)
  • Riikinkukon siikasia
  • Kuulapäitä (messinki, värjätyt)
  • Painolankaa (mahdollisuuksien mukaan kannattaa suosia lyijytöntä vaihtoehtoa)
  • Muovinauhaa (eri väreissä ja värittömänä larvan selkämateriaaliksi)
  • Kierrelankaa (kulta, hopea, monofiilisiima)
  • Fasaanin pyrstösulka (uros)
  • Kaarevavartisia koukkuja (#16-#6)
  • Sidontalankaa (12/0)

 

Streamerit

  • Kanizonkereita (musta, oliivi, valkoinen
  • Antron-dubbingia (musta, oliivi, punainen)
  • Kimalteita
  • Peurankarvaa
  • Marabouta (valkoinen, vihreä, keltainen, oranssi)
  • Bucktailia (valkoinen, musta, keltainen)
  • Villalankaa (punainen)
  • Painolankaa (mahdollisuuksien mukaan kannattaa suosia lyijytöntä vaihtoehtoa)
  • Kierrelankaa (kulta, hopea, monofiilisiima)
  • Sidontalankaa (8/0)
  • Pitkävartisia alasilmällisiä koukkuja (#8-#2)

 

Lohiperhot koukkuun

  • Oravaa (luonnollinen, keltainen, musta)
  • Rämemajavaa (oliivi, harmaa, ruskea)
  • Kukon niska (musta, sininen, punainen)
  • Silkkilankaa (musta, punainen, vihreä, pinkki, keltainen, sininen + fl. värejä)
  • Erilaisia hylje-dubbingeja (keltainen, punainen, vihreä, musta)
  • Runkopunosta (hopea, kulta)
  • Kettua (musta,
  • Kultafasaanin pää
  • Kierrelankaa (kulta, kupari, hopea)
  • Yksi-, kaksi ja kolmihaarakoukut (#12-#1/0)
  • Sidontalankaa (12/0)

 

Lohiperhot putkeen

  • Kettua (musta, vihreä, punainen, sininen, keltainen, ruskea, harmaa, valkoinen, oranssi)
  • Kanan niska kurkkuhäkiläksi (musta, punainen, sininen, keltainen, oranssi)
  • Kukon niska runkohäkiläksi (musta, punainen, sininen, keltainen, oranssi)
  • Valikoima icedubbingeja
  • Vuohta (musta)
  • Bucktailia (valkoista, vihreää, mustaa)
  • Kimalteita siipeen (angel hair) ja pyrstöksi (fluoro fibre)
  • Runkopunosta (kulta, hopea, kupari)
  • Kierrelankaa (kulta, hopea, kupari)
  • Painolankaa (mahdollisuuksien mukaan kannattaa suosia lyijytöntä vaihtoehtoa)
  • Silkkilankaa (fl. värejä)
  • Muoviputkea (kirkas)
  • Kupariputkea (1/4’’-1 ½’’)
  • Sidontalankaa (12/0)

 

Haukiperhot

  • Slinkyä (sateenkaaren väreissä)
  • Craft furia (sateenkaaren väreissä)
  • Bucktailia (sateenkaaren väreissä)
  • Schlappenia (sateenkaaren väreissä)
  • Kimalteita (sateenkaaren väreissä)
  • Muoviputkea (kova kirkas)
  • Painolankaa (mahdollisuuksien mukaan kannattaa suosia lyijytöntä vaihtoehtoa)
  • Paksulankaisia koukkuja (#2/0-#8/0)
  • Sidontalankaa (3/0 tai kevlar)

 

Meritaimenperhot

  • Bucktailia (valkoinen, musta, oranssi, keltainen, oliivi, punainen)
  • Kanizonkereita (pinkki, fl. vihreä, valkoinen, musta)
  • Mylar-putkea
  • Chenille-punosta (pinkki)
  • Kimalteita
  • Speyhäkiläniska (pinkki, vaalean ruskea)
  • Meriveden kestäviä koukkuja (#8-#1/0)
  • Sidontalankaa (6/0)

Materiaalien lisäksi tarvitaan vielä läjä erilaisia työkaluja, jotka helpottavat työskentelyä monissa tilanteissa. Tärkeimpiä työkaluja ovat sidontapenkki, spigotti ja sakset. Sidontapenkkiä valitessa on tärkeää, että sen leuat soveltuvat käytettyjen koukkujen kiinnittämiseen. Harvaan penkkiin saa fiksusti kiinnitettyä kaikki koukut suurista #8/0-koon haukikoukuista pieniin #28-kokoisiin pinturikoukkuihin, joten kannattaa siis valita penkki sen mukaan, minkä kokoisia perhoja aikoo pääasiassa sitoa. Putkiperhojen sidontaa varten on myytävänä normaaliin penkkiin kiinnitettäviä putkiperhoadaptereita. Varta vasten tarkoitukseen tehdyn adapterin lisäksi putkien sitominen onnistuu penkkiin kiristetyllä huovutusneulalla, jonka kartiointi saa putken pysymään paikallaan.

Penkin leukojen sopivuuden lisäksi on syytä pohtia haluaako penkin pikalukituksella vai ruuveilla kiristettävillä leuoilla. Kaikista halvimmat penkit ovat usein pikalukituksella ja niillä pääsee loistavasti alkuun sidonnassa. Hieman kalliimmissa penkeissä alkaa olla ruuveilla kiristettävät leuat, jotka ovat hieman varmatoimisemmat kuin halpojen penkkien pikalukitus. Seuraavassa hintaluokassa, +300€, alkaa olla taas pikalukituksellisia penkkejä, joissa on lisäksi täysrotaatio. Täysrotaatiolla tarkoitetaan pyöriviä leukoja, jotka koukku oikein kiinnitettynä pyörittää koukkua niin, että leukojen pyöriessä 360 astetta, koukun varsi pysyy koko ajan samassa tasossa. Tämä helpottaa perhon tutkailua jokaisesta suunnasta ja pienien yksityiskohtien tarkkaa sitomista. Sidontapenkkejä saa lisäksi ruuvikiinnityksellä pöytään kiinni tai vaihtoehtoisesti painavalla levyllä pöydän päällä seisovina malleina. Joissain penkeissä on lisäksi mukana molemmat vaihtoehdot.

Kuten sanottua, spigotti on toinen tärkeimmistä sidontatyökaluista. Kyseessä on siis työkalu, johon sidontalankarulla kiinnitetään. Tarjolla on metallisella, keraamisella ja muovisella putkella varustettuja spigotteja. Metallisen reunat saattavat olla terävät, joka aiheuttaa sidontalangan mystisen kulumisen ja haamukatkot pienestäkin kiristyksestä. Keraaminen spigotti sen sijaan saattaa hajota pudotessaan. Keraamiseen putken sisäosaan tulee halkeamia, jotka kuluttavat sidontalankaa ja katkojen myötä myös hermoja. Jokaiselle materiaalille löytyy kannattajansa ja huolellisesti säilytettynä jokaisella voi sitoa tuhansia perhoja.

Perus kynsisaksilla pärjää pitkälle, kunhan niitä muistaa teroitella tarvittaessa. Saksien elinikää saa kasvatettua hankkimalla kahdet sakset erilaisia materiaaleja varten. Peurankarva ja erilaiset kierteet kuluttavat saksia, joten niille kannattaa käyttää hieman huonompia saksia, kuin muihin, vähemmän kuluttaviin materiaaleihin. Halutessa päivittää saksia, kannattaa tutkailla esimerkiksi pienellä hammastuksella tai taivutetulla terällä varustettuja malleja.

Perhot

Perhot ovat tärkeä osa perhokalastusta, totta kai. Niin tärkeä, että joillekin perhot ovat nousseet jopa itse kalastusta suuremmaksi intohimoksi. Perhoista tärkeimpiä ovat tietysti ne ottiperhot, ne joilla on noussut ne kymmenet ja taas kymmenet vonkaleet. Jokaisella on omat ottiperhonsa ja lisäksi huhuja kiertää salaisista perhoista, joilla voi tyhjentää joet ja järvet kaloista. Ottiperhot ovat kuitenkin perhoja siinä missä muutkin. Niihin kalastajalla vain löytyy normaalia enemmän luottoa, joten ne roikkuvat siiman päässä useammin ja niillä tulee kalastettua paikat tarkemmin läpi.

Yllättävän monet hurahtavat itse perhokalastusta ennen perhonsidontaan. Perhoja alkaa syntyä penkistä ja yhtäkkiä tulee ajatus, että kai näitä voisi alkaa käydä uittamassakin jossain. Useammin hurahtaminen tapahtuu vain ja ainoastaan itse perhokalastukseen, perhojen sitomisen jäädessä täysin pois kuvioista. Tällöin perhot voi hankkia kaupoista tai internetistä löytyviltä yksityisiltä sitojilta. Molemmat tavat ovat yhtälailla toimivia, kiksit tulevat vain eri asioista.

Perhojen pääasiallinen tarkoitus on jäljitellä kalan luontaista ravintoa, mutta lisäksi löytyy kaikissa sateenkaaren väreissä loistavia ärsykeperhoja. Tässä osiossa keskitytään nimenomaan erilaisiin perhotyyppeihin, ei perhonsidontaan. Perhonsidonnasta lisää ylemmässä osiossa.

 

Pintaperhot

Pintaperhot, eli pinturit, jäljittelevät nimensä mukaisesti vedenpinnalla kelluvia hyönteisiä, joista yleisimpiä ovat erilaiset päivänkorennot ja vesiperhoset. Näiden lisäksi perhoilla voi jäljitellä vedenvaraan joutunutta muurahaista, ampiaista tai vaikkapa koppakuoriaista. Vain taivas on rajana. Käytetyimpiä pinturimalleja ovat Nalle Puh, Klinkhammer, erilaiset Adamsit ja Caddikset sekä murkut. Pinturit ovat monien kalastajien suosiossa, sillä niillä kalastettaessa tärpit ovat usein näyttäviä. Pinturilla kalastaminen vaatii kuitenkin useimmiten suhteellisen kirkkaan veden, jotta kala ylipäätään havaitsee pinnassa lipuvan perhon.

Parhaimpaan tulokseen pinturoinnissa (ja perhokalastuksessa yleensäkin) pääsee tutkailemalla vedenpinnassa käyvien kalojen toimintaa. Näin voit paikallistaa kalan sijainnin ja tunnistaa hyönteiset, joita kalat pinnassa käyvät syömässä. Sopivan perhon löytyessä, se käsitellään kelluvuutta parantavalla kellutusaineella ja sidotaan siiman päähän lenkkisolmulla. Perho heitetään ylävirtaan ja annetaan valua virran mukana. Normaalisti tavoitteena on saada perho kellumaan täysin vapaana, ilman, että se viistää ja muodostaa aaltoa vedenpintaan. Perhon saamista kellumaan täysin vapaana auttaa serpentiiniheiton käyttäminen. Serpentiiniheitto tarkoittaa käytännössä sitä, että etustopin jälkeen vapaa heiluttamalla muodostetaan perukkeeseen mutkia, jotka antavat suoristuessaan aikaa perholle kellua vapaana. Viistättäminen saattaa kuitenkin joissain tapauksissa toimia vapaasti kelluvaa perhoa paremmin, joten sitäkin kannattaa ennakkoluulottomasti kokeilla!

Pintaperhot kelpaavat hieman mallista riippuen oikeastaan kaikille virtaavan veden kaloille. Pääasialliset kohdekalat ovat kuitenkin taimen, harjus ja kirjolohi. Pintureiden koot vaihtelevat useimmiten #20-#8 välillä ja ne sidotaan ohutlankaiseen koukkuun perhon painon minimoiseksi. Pintaperholla kalastaessa on tärkeää, että perhot ovat käsitelty huolellisesti kellutusaineella. Käsittely olisi parasta tehdä niin aikaisin, että perho ehtii kuivua läpikotaisin ennen varsinaista käyttöä. Perhon kastuessa, se ei tietenkään enää kellu yhtä hyvin kuin kuivana. Tällöin perhoa voi kuivattaa joko tekemällä valeheittoja olan yli tai kuivaamalla perho siihen tarkoitetulla pulverilla.

 

Uppoperhot

Uppoperhoihin kuuluvat periaatteessa monet tässä tekstissä esiintyvät kategoriat, mutta tässä pitäydytään perhoissa, jotka eivät sovi oikein mihinkään muuhun kategoriaan. Tällaisia ovat esimerkiksi siivettömät, mitään sen kummallisemmin jäljittelemättömät perhot joista kuuluisimpia ovat Red Tag ja Zulu, joista jommankumman lähes jokainen sitoo ensimmäisenä perhona aloittaessaan perhonsidonnan. Lisäksi uppoperhoihin tässä luetaan liitsit. Alunperin juotikkaita imitoimaan sidotuille liitseille on ominaista rankka painotus ja kirkkaat (tai musta) värit. Edellä mainittujen lisäksi kategoriaan kuuluvat klassiset levysiipiset uppoperhot, kuten March Brown.

Uppoperhojen uittamisessa perinteinen tapa on heittää 45 asteen suuntainen heitto alavirtaan ja hieman siimasta nykien antaa perhon uida virran poikki. Uppiksille on kuitenkin monia muita, usein tehokkaampiakin, uittotyylejä. Uppista voi esimerkiksi heittää poikkivirran tai reilusti ylävirtaan. Etenkin siivettömillä uppoperhoilla kannattaa lisäksi koettaa myös lyhyellä siimalla tapahtuvaa kivien taustojen ronkkimista, ns. larvastusta. Red Tagin tyyliset perhot toimivat virtaavan veden lisäksi erinomaisesti myös seisovassa vedessä. Virran puuttuessa uitto tapahtuu siimaa eri pituisilla nykäisyillä stripaten. Liitsit ovat kirjolohta havittelevalle vakiokalustoa niin joella kuin lammellakin. Joella niitä voi uittaa larvastustekniikalla tai kuten muitakin uppoperhoja.

Uppoperhot ovat parhaimmillaan taimenen, harjuksen ja kirjolohen pyynnissä. Yleisimmät koot ovat #14-#6 välillä ja koukut ovat paksulankaisia upottamisen helpottamiseksi.

 

Larvat, pupat ja nymfit

Larvat, pupat ja nymfit käsittävät vesihyönteisten toukka- ja kotelovaiheet. Suosittuja malleja ovat mm. PT, GRHE ja Hares Ear nymfit sekä Tsekkilarvat. Luonnonmukaiset oliivi, ruskea, harmaa ja musta ovat näissä perhoissa toimivia värejä, mutta rasiassa on hyvä olla myös ärsykevärein, kuten kirkkaan pinkillä höystettyjä perhoja. Kalastustavasta johtuen nämä perhot ovat usein lyijyllä ja/tai kuulapäällä painotettuja.

Larvoilla, nymfeillä ja pupilla kannattaa kaikilla kalastaa lyhyillä, ylävirtaan suuntautuvilla heitoilla kiven koloja ronkkien. Perukkeeseen voi liittää 1-3 perhoa ja nyrkkisääntönä on, että jos perhoja ei jää pohjaan tai kalaa ei kuulu, kalastaa liian pinnassa. Perhojen on siis syytä olla painotettuja ja niitä täytyy olla rasiassa paljon. Joesta riippuen perhoja voi kuulua jopa kymmeniä yhdellä reissulla.

Larvastus on osaavalle kalastajalle tappavan tehokas tapa haravoida koskia. Siksi se on myös kilpakalastajien suosiossa. Tällä tekniikalla perhoon haksahtaa niin taimen, kirjolohi kuin harjuskin. Käytetyimmät koot perhoissa ovat #16-#6

 

Streamerit

Streamer on yleisnimitys pikkukalajäljitelmille. Streamerin värit saattavat olla kirkkaitakin, mutta hahmo on yleensä kalamainen. Joessa elää monenlaisia pikkukaloja, joten streamereiden variaatiot ovat lähes loputtomat. Niillä jäljitellään niin särkikaloja, ahventa, simppuja kuin kivennuoliaisia. Suuresta koostaan johtuen streamereitä sidotaan usein myös putkeen. Tämä mahdollistaa koukun sijoittamisen keskemmälle perhoa, joka taas parantaa tartutusta ja lisäksi mahdollistaa kiveen osuneen koukun vaihtamista uuteen. Toimivia streamereita ovat tinselit, erilaiset muddlerit sekä zonkerisidokset. Näiden pinnassa räpiköivää pikkukalaa jäljittelevät surffilaudat ovat ehdottomasti kokeilemisen arvoisia. Klassisista streamereista tunnetuimpia lienee Golden Shiner ja Black Ghost.

Streamereita uittaessa kannattaa heittää ennakkoluulot romukoppaan ja yrittää kaikin tavoin saada perho uimaan kalan näkökenttään. Lämpenevässä vedessä vauhti on usein valttia. Nopeasti taimenen näkökentästä ohi kiitävä tinseli laukaisee herkästi otin. Tärpit ovat rajuja ja nopeasta uitosta johtuen voivat myös jäädä vain tärpeiksi. Tämä pätee etenkin surffilaudalla kalastettaessa. Toisinaan taas tarvitaan rajusti painotettu simppua jäljittelevä streamer, jota uitetaan rauhallisesti pohjan tuntumassa. Yöllä voi käyttää koko mustaa perhoa, jonka pelkkä kalamainen hahmo riittää otin laukaisemiseen. Etenkin kesällä ruuhkaisilla vesillä yö saattaa olla yllättävänkin palkitseva.

Streamerit ovat koskikalastuksessa suurimpia käytössä olevia perhoja ja kelpaavat etenkin taimenelle. Käytetyimmät koot vaihtelevat #8-#2 välillä. Perhot sidotaan usein pitkävartisiin ja hieman paksulankaisempiin koukkuihin.

 

Lohiperhot

Lohiperhojen ympärillä pyörii eniten mystisiä tarinoita ja tarkkoja reseptejä, joissa on mainittuna siiven karvojen määrästä lähtien kaikki mahdollinen. Tämä johtunee lohen kalastuksen pitkistä perinteistä. Osa vannoo klassisien reseptien mukaan sidottuihin levysiipisiin lohiperhoihin, kun taas osa heittää vain moderneja putkeen sidottuja kettusiipisiä perhoja. Lohiperhot eivät kuitenkaan rajoitu putkiin ja yksihaaraisiin sidottuihin, vaan niitä käytetään paljon myös kaksihaaraisiin sekä perhoihin tarkoitettuihin kolmihaaroihin sidottuina.

Jos on avoimin mielin liikkeellä, voi todella sanoa, että sekä erilaisten lohiperhojen että tapojen määrä kalastaa lohta on loputon. Voit heittää pinnassa roiskivaa surffilautaa poikkivirtaan, suurta nymfiä ylävirtaan (jos kyseisen joen säännöt tämän sallivat. Joissain paikoissa kielletyä) tai levysiipistä, klassisin mitoin sidottua Jock Scottia 45 asteen kulmassa. Kaikilla tavoilla voi saada, ja saakin kalaa. Tärkeintä on, kuten aina perhokalastuksessa, että tekemiseen luottaa ja paikassa on kalaa. Lohiperhoissa käytetyimmät koukkukoot ovat #12-#4/0. Pääasiassa perhot ovat luonnonmateriaaleista valmistettu, mutta jopa lohiperhoihin on alkanut pikkuhiljaa tulla enemmän ja enemmän mukaan myös keinokuituja.

 

Haukiperhot

Haukiperhot ovat kokonsa puolesta jotain ihan muuta kuin mitkään muut Suomen vesillä käytettävät perhot. Toki taimenelle voi tarjota isoakin streameria, mutta nekään ei ole isoon haukiperhoon verratuna kummoisen kokoisia. Haukiperhojen kokoon rajoittavasti vaikuttaa oikeastaan vain materiaalien riittämätön pituus, ei niinkään hauen ruokahalu. Haukiperhoja sidotaan toki pienempänäkin ja niillä on ehdottomasti paikkansa rasioissa ja siiman päässä.

Kuuluisimpia malleja ovat Marabou ja Hollow Deceiverit sekä erilaiset keinokuituja ja tinseleitä yhdistelevät mallit. Parhaimpaan tulokseen pääsee uittamalla perhoa katkonaisesti siimaa sisään stripaten, pitkiä ja lyhyitä taukoja välillä pitäen. Usein hauki täräyttää kiinni tauon kohdalla juuri silloin kun siima ei ole kunnolla näpeissä, joten tarkkaavaisuus tulee säilyttää jatkuvasti. Haukea tartuttaessa perhovälineillä, vastaisku tehdään siimasta vetämällä. Vasta tämän jälkeen nostetaan vapa pystyyn. Pelkällä pehmeällä perhovavalla tehty vastaisku ei riitä antamaan tarvittavaa painetta, jotta tiukasti hauen suussa oleva perho jämähtäisi kiinni.

 

Haukiperhojen koot vaihtelet #1/0-#8/0 välillä ja ne sidotaan usein ruostumattomaan koukkuun. Etenkin haukiperhoista on syytä painaa väkänen lyttyyn, sillä isoissa koukuissa myös väkänen on iso ja näin lisää tartutukseen tarvittavaa voimaa vastaiskua tehdessä. Kuten muitakin streamereita, myös haukiperhoja sidotaan paljon putkeen edellä mainittujen syiden takia. Kuten kaikissa seisovan veden perhoissa, myös haukiperhoissa elävyys on tärkeimpiä ominaisuuksia. Toinen tärkeä ominaisuus haukiperhoissa on kestävyys. Siksi ne sidotaan liimaa säästelemättä. Hauen hampaissa perho nimittäin menee nopeasti käyttökelvottomaan kuntoon, ellei sitä ole sidottu kestämään.

 

Meritaimenperhot

Tässä kategoriassa on kyse nimenomaan merellä tapahtuvasta meritaimenen kalastuksesta ja siinä käytetyistä perhoista. Perhoissa korostuu etenkin helppo heitettävyys, sillä olosuhteet kalastettaessa ovat usein tuuliset ja heittojen tulisi siitä huolimatta olla pitkiä. Perhot jäljittelevät meritaimenen saaliskaloja kuten kolmipiikkiä ja tuulenkalaa tai erilaisia katkoja. Myös puhtaat ärsykeperhot ovat toimivia. Suomessa on kehitelty useita meritaimenperhoja, jotka kalastajat tuntevat nimeltä ja joita ilman moni ei suostu edes vesille lähtemään. Tällaisia ovat Drags Devil, Haili ja Mulkkis, joita varioimalla eri värisinä ja kokoisina täyttää rasian jos toisenkin.

Meritaimenperhojen koot asettuvat useimmiten #10-#1 välille ja koukkuna toimii usein meriveden kestävä malli. Osassa perhoista tavoitellaan jigimäistä ylös-alas-liikettä, kun taas toiset perhot jäävät täysin paikalleen pysäytyksessä. Molemmilla tyypeillä on aikansa ja paikkansa.

Perhokalastusvälineet

Perhokalastus on malliesimerkki harrastuksesta, joka vaatii asiaan sopivat välineet, jotta innostus tekemiseen säilyy. Huonosti yhteensopivilla välineillä kalastaminen on vaikeaa ja päivä menee helposti pilalle epäonnistumisia kirotessa. Seuraavaksi avaankin hieman perhokalastussetin osien ominaisuuksia.

Siima

Moni aloittava perhokalastaja hämmentyy heti alkuun, kun tarkastellaan perhokalastukseen tarvittavia siimoja. Perhokalastussettiin kuuluu kaikkiaan kolme erilaista siimaa. Kelalle ensimmäisenä puolataan (1) pohjasiima, joka voi olla perinteistä heittokalastuksessakin käytettävää kuitusiimaa tai tarkoitukseen varta vasten suunniteltua dacron-siimaa. Pohjasiiman on tarkoitus toimia hätävarana, jos kalan väsytys vaatii enemmän siimaa kuin mitä heittosiiman pituus on. Kelan koosta ja tavoitekalasta riippuen pohjasiimaa tulee kelalle 10-200m

Pohjasiiman jälkeen tulee siis itse (2) heittosiima, joka voidaan jakaa vielä juoksusiimaan (rannariin) ja heittopäähän. Nykyään yleisimmin käytetty siimatyyppi on WF-siima, jossa rannari ja heittopää ovat kiinteästi kiinnitetty toisiinsa. WF-siimasta rannarin ja heittopään ’’liitoskohdan’’ erottaa alkavasta kartiosta (heittopää paksumpaa kuin rannari) ja siiman värin muutoksesta. Tästä poikkeuksena on joissain piireissä edelleen suosiossa olevat ampumapää-siimat. Näissä ampumapää on vain heittopää, joka liitetään omatoimisesti rannariin. Tämä helpottaa heittopään räätälöintiä omaan käyttöön ja mieltymyksiin sopivaksi, eli käytännössä leikkelyä sopivan pituiseksi ja sitä kautta sopivan painoiseksi. Heittosiiman pituus vaihtelee 30 metrin molemmin puolin.

Heittopään kärkeen sidotaan (3) perukesiima. Perukesiima on joko monofiilia tai fluorocarbonia. Heittopään tavoin myös perukesiima voi olla kartioitu. Kartioitu peruke auttaa merkittävästi perhon oikenemista heiton lopussa. Perukkeen kartioinnin voi tehdä joko itse liittämällä kärkeä kohti ohuempia siimoja toisiinsa tai ostaa valmiiksi kartioitu peruke. Perukkeen pituus vaihtelee käyttötarkoituksesta riippuen metristä jopa yhdeksään metriin.

Heittosiima on tärkein osa perhokalastussettiä. Väärällä heittosiimalla saa helposti pilattua loistavan vavan mutta hyvällä siimalla saa hieman huonommastakin vavasta kalastettavan, jopa hyvän setin. Siimoissa on eroja niin pinnoitteen, painon, pituuden kuin mallinkin osalta.

Suurin osa nykyään myytävistä heittosiimoista on WF-siimoja (Weight Forward). Muita tyyppejä ovat esim. klassiset DT-siimat (Double Taper) sekä ampumapäät (SH – Shooting Head). WF-siima koostuu rannarista ja noin 6-20m pitkästä heittopäästä. Heittopää on materialtaan yhtä tiheää koko matkalta, joten siiman paksuus ja sen vaihtelut määrittelevät miten paino jakaantuu ja sitä kautta miten siima käyttäytyy heitettäessä. Yleisesti ottaen hieman lyhyempipäiset siimat ovat helpompia heittää.

Heittopää alkaa perästä katsoessa takakartiolla, joka paksunee heittopään rungoksi. Kärkeä kohti mentäessä runko ohenee muuttuen etukartioksi ja viimeinen 1-2 jalkaa (30-60cm) on siiman tasapaksu, ohut tippi. Taka- ja etukartion sekä rungon pituus määrittävät siiman käyttäytymisen heitossa ja sitä kautta mihin tarkoitukseen se sopii:

  • Pitkä heittopää mahdollistaa tehokkaan siiman ohjailun vedessä ja pitkät olanyliheitot.
  • Lyhyt heittopää lataa vavan jo lyhyellä siimalla ja toimii vedestä lähtevissä heitoissa etenkin pienessä tilassa.
  • Pitkä etukartio oikaisee siiman hellästi saaden aikaan näin kauniin presentaation, joka on etenkin pintaperholla kalastaessa tärkeää.
  • Lyhyt etukartio jaksaa oikaista siiman vaikka perho olisi iso ja painava.
  • Pitkä takakartio mahdollistaa olanyliheitossa ilmassa olevan siiman pituuden säätelyn tilanteeseen sopivaksi.

Vapa

1-kätiset perhovavat ovat pääsääntöisesti hiilikuidusta valmistettuja ja 7’-11’ pitkiä (210-330cm). Toki myös lasikuituisia ja jopa bambusta valmistettuja vapoja saattaa joella tulla vastaan. Kahden käden vapojen pituudet osuvat 10’-18’ (300-550cm), tässä kuitenkin keskitytään pääasiassa 1-kätisiin vapoihin. Perhovavat ovat usein 3- tai 4-osaisia, joten, pituudestaan huolimatta, vapojen kuljetuspituus on yleensä varsin kohtuullinen.

Vavat luokitellaan samaan tapaan siimojen kanssa (Suomen olosuhteissa) välille 0#-12#, 12# ollessa raskain. Luokituksissa on valmistajien välillä joskus suuriakin eroja, joten johtopäätösten tekeminen pelkästä luokituksesta esim. sopivaa siimaa etsiessä voi johtaa harhaan, ellei kyseessä ole saman merkin vapa ja siima. Luokituksen lisäksi vavat eroavat toisistaan siinä, kuinka nopeasti vapa palautuu taivutuksesta ja minkälaiselle kaarelle vapa kuormittuessaan taipuu. Mitä hitaampi vapa on, sen enemmän se antaa heittäessä virheitä anteeksi ja näin ollen on sopiva aloittelijoille. Nopea vapa sen sijaan antaa heittoihin potkua, mutta ei heittovirheitä anteeksi. Jotkin kalalajit, esim. siika, ovat niin heikkosuisia, että vavan tulee olla pehmeä ja kokotoiminen väsytyksessä, jotta koukku ei repeä kalan suusta irti. Lyhyellä siimalla, käytännössä pelkällä perukkeella, tapahtuvaan larvastukseen taas kannattaa valita pitkä ja kärkitoiminen vapa.

Kela

Kelalla on monta tehtävää toimivassa perhosetissä. Perhokela tasapainottaa vavan, toimii siimavarastona ja tarvittaessa hoitaa vavan kanssa yhteistyössä kalan väsyttämisen. Eri kalastusmuodoissa painotetaan kelalta eri ominaisuuksia. Pienimuotoisilla joilla tapahtuva, yleensä hieman pienempiin kaloihin kohdistuva kalastus ei vaadi kelalta juurikaan väsytysominaisuuksia, vaan kala väsytetään haaviin siimaa käsissä pitäen. Toisena ääripäänä Suomen oloissa voi pitää suurilla lohijoilla tapahtuvaa kalastusta. Siiman päässä saattaa tempoilla 20 kiloinen vasta jokeen noussut lohi, eikä sitä saisi antaa mennä alapuolella sijaitsevaan kiviseen koskeen. Tällaisessa tilanteessa kelan jarrulta vaaditaan todella paljon. Edellisten skenaarioiden väliin sitten mahtuukin loputon määrä erilaisia tilanteita, joissa varmatoiminen kelan jarru tulee enemmän tai vähemmän tarpeeseen.

Jarrun lisäksi on tärkeää, että kela on vapaan ja siimaan nähden sopivan kokoinen. Kelaan on siis mahduttava tarpeeksi pohjasiimaa ja sen on oltava vapaan nähden tasapainossa. Tarvittavan pohjasiiman määrä vaihtelee paikan ja tilanteen mukaan. Yllättävän pienikin kala voi ottaa pitkiä spurtteja, jos olosuhteet siihen antavat mahdollisuuden. Olisi sääli jos tällaisessa tilanteessa tulisi puolasolmu vastaan ja kala menisi menojaan. Pohjasiimoja kelalle puolatessa on tärkeää, että siima puolataan tarpeeksi tiukalle. Jos siimapakka jää löysäksi, voi päällimmäiset kierrokset pureutua alempien väleihin ja tosipaikan tullen kun pohjasiimat alkavat tyhjentyä kelalta, tuleekin vastaan jumi ja mahdollisesti siimakatko. Kelan koossa pätee sama luokitus kuin vavoissa ja siimoissa, joten saman luokkainen kela toimii useimmiten saman luokan vavan ja siiman kanssa.

Peruke

Peruke tuntuu vähäpätöiseltä monofiilipätkältä heittosiiman perässä, mutta on kaikkea muuta. Perukkeen tulee olla tarpeeksi ohut, ettei se haittaa perhon uintia mutta samalla tarpeeksi paksu, että se välittää heittosiiman liike-energian perhoon asti eikä katkea kalan venkoillessa siiman päässä. Helpoimmalla pääsee ostamalla valmisperukkeen, joka on kartioitu. Kartiointi helpottaa heittosiiman liike-energian etenemistä peruketta pitkin ja heikentäen sitä niin, ettei perukkeen ohut kärki oikene yli. Kartioinnin voi toteuttaa myös itse. Klassinen perukkeen pituus taimenen ja kirjolohen kalastuksessa on vavan mitta, eli usein 9’=270cm. Tyveksi kannattaa laittaa 1,5 metrin pätkä n. 0,50mm monofiilia, johon liittää esimerkiksi tupla uni –solmulla ohuempaa, 0,30-0,35mm siimaa reilu puolen metrin pätkän. Viimeiseksi sidotaan halutun paksuinen, esimerkiksi 0,18mm, siima vajaan metrin mittaisena. Tällainen 50/20/30 jako tyvestä katsottuna on hyväksi havaittu perusresepti perukkeelle joella kalastettaessa. Peruketta voi kuitenkin joutua säätämään, joten on hyvä pitää mukana useita eri paksuisia tippet-siimoja, joista saa paikan päällä nopeasti vaihdettua kärkeä pidemmäksi tai ohuemmaksi.

Perukkeiden paksuudet ilmoitetaan usein numerolla, jonka perässä on X. Tämä asteikko tulee siiman paksuudesta tuumissa. esimerkiksi 4X tarkoittaa 0,007″=n. 0,18mm. Valmiissa kartioperukkeissa paksuutena ilmoitetaan tipin, eli perukkeen kärjen paksuus. Eri merkkien eri perukesiimojen paksuudet saattavat vaihdella millin osia suuntaan tai toiseen alla olevan listan paksuuksista. Tarkan paksuuden lisäksi myös ilmoitetuissa vetoluujuksissa on valmistajakohtaisia eroja.

  • 8X=0,003″=0,08mm
  • 7X=0,004″=0,10mm
  • 6X=0,005″=0,13mm
  • 5X=0,006″=0,15mm
  • 4X=0,007″=0,18mm
  • 3X=0,008″=0,20mm
  • 2X=0,009″=0,23mm
  • 1X=0,010″=0,25mm
  • 0X=0,011″=0,28mm

Tässä vielä esimerkkejä seteistä erilaisiin kalastustekniikoihin. Esimerkit ovat vain suuntaa antavia. Harrastuksen kehittyessä kaikille muodostuu omat käsitykset kuhunkin tekniikkaan sopivista välineistä, mutta ennen näkemyksien kehittymistä kannattaa aloittaa perusvarmoilla välineillä.

  • Kirjolohelle:                    Vapa: 5#9’                      Siima: 5# WF 8-12m
  • Streamer-setti:              Vapa: 6-7# 9’                 Siima: 6-7# WF 8-12m lyhyt etukartio
  • Pintaperhosetti:             Vapa: 3-5# 8’-9’             Siima: 3-5# WF/DT +12m pitkä etukartio
  • Larvastus:                      Vapa: 2-4# 10’-11’           Siima: 2-4#
  • Meritaimen:                    Vapa: 6-8# 9’                  Siima: 6-8# WF 9-12m
  • Hauki:                            Vapa: 8-10# 7’6’’-9’         Siima: 8-10# WF 8-10m lyhyt etukartio
  • Lohi 1-kätinen:                Vapa: 6-8# 9’-10’            Siima: 6-8# WF 10-15m
  • Lohi 2-kätinen:                Vapa: 7-9# 11’-15’          Siima: 7-9# WF 12-18m tai SH 8-13m

 

Heittäminen 1-kätisellä perhovavalla

Heittäminen

Osaavan perhokalastajan heittäminen näyttää kevyeltä ja helpolta. Siima kuljettaa perhon juuri sinne minne kalastaja haluaa ja näyttää, että kaikki tapahtuu vain pienillä neppauksilla. Usein perhokalastusta aloittaessa juuri heittäminen on kuitenkin se vaikeimmalta tuntuva asia. Monet aloittavat kalastamisen virvelillä tai ongella. Virvelillä heittäminen sujuu ongelmitta hetken harjoittelun jälkeen lähes tulkoon kaikilta, ongella ”heittämisestä” puhumattakaan. Näihin verrattuna perhokalastusheitot ovat kieltämättä hieman monimutkaisempia, mutta ei syytä huoleen, ne ovat helposti opittavissa. Ja mikä parasta, heittämisen oppimiseen on pari oikotietä, mutta niistä lisää myöhemmin.

Heittämään opetteleminen ohjeista lukemalla on kaikkea muuta kuin helppoa. Tässä kuitenkin hieman perusteita heitoista, jotka jokaisen on syytä osata.

 

Yliolanheitto

Perhokalastus tuo monelle mieleen siluetin sulavasti ilmaa halkovasta siimasta. Kyseessä on ns. yliolanheitto, joka onkin ehkä se kaikkein klassisin heitto. Yliolanheitto on hyvä heitto aloittaa perhokalastusheittojen harjoittelu. Toisaalta se on myös heitto, jota etenkin pituus- ja tarkkuusheittoon hurahtaneet harjoittelevat koko loppuelämänsä.

Yliolanheitossa siima kulkee nimensä mukaisesti heittäjän olan yli, ollen koko ajan ilmassa. Heitto lähtee heittäjän edestä, josta siima nostetaan suorana olan yli ilmaan. Vavan osoittaessa sivusta katsottuna taaksepäin noin kello yhteen, pysäytetään vapa. Stopin aikana siima suoristuu heittäjän taakse. Siiman suoristuttua vapaa lähdetään kiihtyvästi viemään takaisin eteen noin kello 11 asti, jolloin pidetään taas stoppi. Siiman suoristuttua suoritetaan taas takaheitto ja tätä toistetaan niin kauan, että haluttu määrä siimaa on ulkona.

Heitettäessä on tärkeää, että heittoliike on kiihtyvä ja stopit selkeitä. Yleisimpiä virheitä yliolanheitossa on vavankärjen vieminen liian pitkälle niin etu- kuin takaheitossakin. On siis tärkeää, että stoppi pidetään vavankärjen osoittaessa yläviistoon. Näin siima ei pääse osumaan maahan vaan säilyttää suoran lentoradan. Mitä enemmän siimaa on vaparenkaiden ulkopuolella, sitä pitemmät on stopit. Myös heittoliike kasvaa pidemmäksi sitä mukaan, kun ulkona olevan siiman määrä kasvaa. Vavankärjen liike määrittää suoraan miten siima liikkuu. Siksi sivusta ja takaa katsottuna vavan kärjen tulisi liikkua mahdollisimman suoraa linjaa, jotta myös siima lentäisi mahdollisimman suorana ja tiukalla luupilla. Yliolanheittoa voi tehostaa etu- ja takaheiton aikaisilla voimavedoilla. Voimaveto tarkoittaa siimakädellä heiton aikana tehtävää vetoa. Voimaveto lisää siiman nopeutta ja etenkin pitemmissä heitoissa voimaveto on aivan ehdoton.

Yliolanheitto vaatii heittopituuksista riippuen enemmän tai vähemmän takaheittotilaa, joten se ei sovellu pienimuotoisiin ja pusikkoisiin paikkoihin. Se on kuitenkin hyvä heitto kuivata kastunutta pinturia ja saavuttaa pitkiä heittopituuksia heittotilan sen salliessa.

 

Rullausheitto

Vedestä lähtevät heitot ovat monessa paikassa ainoa mahdollinen tekniikka saada perho lingottua ottipaikoille. Erilaisia vedestä lähteviä heittoja on lukuisia ja niiden perustana toimii yksinkertainen rullausheitto.

Rullausheitto aloitetaan nostamalla siiman suuntaisesti oleva vavankärki rauhallisesti osoittamaan takaviistoon, noin kello kahteen, niin, että vavan butti osoittaa eteenpäin ja siima seuraa vettä pitkin muodostaen heittäjän sivulle D:n muotoisen luupin. Siiman muodostettua D-luupin, lähdetään vapaa työntämään kiihtyvällä liikkeellä eteenpäin. Etustoppi tehdään vavankärjen ollessa noin kello 11 kohdalla. Etuheittoa voi ryydittää pienellä voimavedolla. Rullausheiton ideana on siis käyttää hyväksi veden aiheuttamaa kitkaa. Kitka hidastaa siiman liikettä niin, että se ikään kuin ankkuroituu vedenpintaan ja näin lataa vavan etuheitossa.

 

Kuten sanottua, heittämisen opettelu lukemalla ja kuvia selailemalla on vaikeaa. Siksi oikotien käyttäminen heittotaidon kartuttamiseksi säästää aikaa, rahaa ja hermoja. Ensimmäinen oikotie on niinkin yksinkertainen kuin toimivat välineet. Vaikka heittäminen tekniikkalaji onkin, on välineillä suuri vaikutus. Kannattaa siis panostaa välineisiin sen verran, että saa varmasti toimivan paketin. Toinen oikotie on hakeutua osaavan heittäjän oppiin. Suomessakin on kansainväliset heittosertifikaatit omaavia opettajia, joiden opeissa heittäminen kehittyy suurin harppauksin. Heittokoulussa käyminen ei suinkaan ole hyödyllistä vain aloittelijoille. Kokeneet konkaritkin saavat varmasti uusia ajatuksia heittämisestään, kun asiantuntija seuraa ja kommentoi vierestä.