GUIDELINE LPX Coastal -perhovapa on uusi vallankumouksellinen vapasarja, joka asettaa uuden maailmanlaajuisen standardin keskihintaisille vavoille. Uusi LPX Coastal on kolmen vuoden intensiivisen tutkimuksen ja kehittämisen merkittävä ja ympäristöystävällinen tulos, jossa mahdollistuu se, että aihio, jokainen komponentti ja valmistustapa kunnioittaa ympäristöämme vavan suorituskykyä uhraamatta. Suunnittelussa käytäntöön pantu uusi ajattelutapa on saanut aikaan hienon sarjan vapoja raskaaseen kalastukseen, olitpa sitten suurtaimenen perässä järvellä, meritaimenjahdissa rannikolla tai unelmien perhokalastureissulla tropiikissa. Uusien materiaalien ja menetelmien ansiosta vapoihin on saatu uskomaton suorituskyky ja kestävyys, keveydestä huolimatta ja vavoista on voitu valmistaa kevytkärkisiä ja entistä pidempiä, uhraamatta nopeaa toimintaa. Vaikka 5-7 vavoissa on lisäpituutta 7,5cm, ne ovat saatu kevyiksi ja tuntumaan käytössä lyhyemmiltä, mikä vähentää samalla myös heittämisestä aiheutuvaa rasitusta. Kaiken kaikkiaan samat ominaisuudet kuin 9 jalan vavoissa, mutta suuremmalla ulottuvuudella. 8, 10 ja 12 vavat on pidetty 9 jalkaisina, koska taistelut käydään suurempia ja voimakkaampia kaloja vastaan. Nämä vavat ovat suunnattu tropiikkikalastukseen ja veneestä tapahtuvaan kalastukseen, jossa lisäulottuvuutta ei tarvita. Aikaisempiin Guidelinen salttivapoihin verraten LPX Coastal vavat ovat kevyempiä, terävämpiä, tunnokkaampia ja niissä on hieman syvempi taipuma, mikä tekee niistä helpompia heittää ja anteeksiantavia liialliselle voiman tai ranteen käytölle, jota saatamme vahingossa tehdä yrittäessämme saada heittoon lisää pituutta. Vapojen toiminta ja palautuminen on nopeaa.
9’3″ #5 & #6: Oivallinen työkalu, joka tarjoaa nautinnollista kalastusta tyynelle kelille avoimilla rannikoilla tai suojaisella lahdella. Vavoilla on terävä ja erittäin responsiivinen toiminta, joilla heittää mukavat tiukat loopit. Omiaan pienemmillä perhoilla kalastettaessa ja mahdollistaa myös kalastuksen ohuemmilla perukkeilla. Herkkä ja tasapainoinen kärki.
9’3 #7 & 9′ #8: Jokapaikan vapa rannikkokalastukseen Euroopassa. Nämä vavat ovat omiaan raskaammille perhoille, kovalle tuulelle, tarpeen vaatiessa myös uppoaville siimoille ja ampumapäille. Matala heilahduspaino ja hyvä kärjen ja tyven yhteentoiminta tekevät kalastuksesta juhlaa pidemmilläkin rupeamilla. Toiminta on melko nopea ja tyvessä oleva voima helpottaa heittämistä kovempaakin tuulta uhmatessa. Tuuli ei vaikuta 9’3 pituisiin vapoihin sen enempää kuin 9′ pituisiin.
9′ #10 & #12: Kaksi raskainta mallia Coastal sarjassa, jotka sopivat uskomattoman hyvin ruijanpallaksen, turskan ja tonnikalan merikalastukseen ja tropiikkikalastukseen, kun kohteena on permit, tarpon ja muut lämpimän veden vaeltavat kohdekalat. Nämä vavat ovat hyvin voimakkaita, mutta silti erittäin kevyitä ja rakennettu siten, että tyvessä riittää tarpeeksi voimaa suuren kalan kanssa käytävään taisteluun. Vavan yläosa on joustavampi ja tasapainoinen, mikä tekee heittämisestä helppoa ja mukavaa.
Malli | Pituus | Luokka | Paino | Osat | Kahva | Heittopään painosuositus |
LPX Coastal 935 | 9´ 3″ | #5 | 90 g | 4 pc | Full wells w butt/single leg | 11-13g / 170-200 grains |
LPX Coastal 936 | 9´ 3″ | #6 | 92 g | 4 pc | Full wells w butt/single leg | 13-15g / 200-230 grains |
LPX Coastal 937 | 9´ 3″ | #7 | 94 g | 4 pc | Full wells w butt/single leg | 17-19g / 260-290 grains |
LPX Coastal 908 | 9´ | #8 | 95 g | 4 pc | Full wells w butt/single leg | 19-21g / 290-325 grains |
LPX Coastal 9010 | 9´ | #10 | 108 g | 4 pc | Full wells w butt/snake | 24-26g / 370-400 grains |
LPX Coastal 9012 | 9´ | #12 | 116 g | 4 pc | Full wells w butt/snake | 31-34g / 480-525 grains |
- Uusi, maailman ensimmäinen High Strain grafiitti, joka sisältää kierrätettyjä hartseja yksisuuntaisessa Toray kuiturakenteessa
- Valmistuksessa käytetty C.A.P 4.0 ECO-Teknologiaa, joka perustuu useisiin kerroksiin 40T and 36T materiaaleja – lopputuloksena maksimaalinen lujuus ja vähäinen paino
- Ympäristöystävällinen PP kutisteteippi
- Ei hiontaa aihioiden valmistamisessa
- Super Grade -korkkikahva ja formamidi vapaa EVA taistelunuppi ja kahvan pääty
- Kokoonpanossa ja aihioiden pinnotteissa on käytetty vähemmän myrkyllistä epoksia. Luontoystävällisyyden lisäksi tämä myös minimoi terveydelle haitalliset hajut mahdollistaen paremman työympäristön olosuhteet kokoonpanovaiheessa
- Stripper renkaat ovat korroosion kestävää täys titaania, sisäkehä kevyttä korroosion kestävää Zirconia
- Ei muovisuojaa kahvojen päällä
- Vapapussit ja vapaputkien päällysteet ovat valmistettu kierrätetystä REPREVE™ polyesterista
- Kapea vapaputki, jonka halkaisija on vain 50mm, joka myös säästää tilaa ja rahaa vapojen kuljetuksessa aina valmistustehtaalta käyttäjälle
- Vapaputki valmistettu PP (Polypropylene) ja kierrätetystä polyesterista
- Putkissa kätetty YKK:n uutta NATULON vetoketjua, joka on 89% kemiallisesti kierrätettyä polyesteria